Trooppinen hirmumyrsky
Trooppiseen hirmumyrskyyn kuuluu matalapaineen keskustaa kiertävä voimakkaan tuulen alue sekä tässä pyörteessä kohoava laaja pilvimassa, jossa havaitaan kaatosadetta ja yleensä ukkosta. Rakenteensa takia trooppisia hirmumyrskyjä kutsutaan myös pyörremyrskyiksi. Trooppiset hirmumyrskyt eroavat muista liikkuvista matalapaineista, kuten Suomeen tulevista rintamajärjestelmistä, energiataloutensa takia: energianlähteenä on lämmin meri, jossa on vähintään 50 metrin paksuinen ja 26-asteinen vesikerros.
Trooppisten hirmumyrskyjen energia on peräisin merestä haihtuneesta vesihöyrystä, joka tiivistyy sateeksi. Vesihöyryn tiivistyminen johtuu ilmanpaineen alenemisesta mentäessä kohti pyörteen keskustaa ja ilman kohoamisesta tiivistymisalueella (sumukammio-ilmiö). Tiivistymisessä vapautuva lämpö saa ilman kohoamaan (tarkkaan ottaen vapautuva lämpö estää ilmaa jäähtymästä sen paineen aletessa, joten ilma on harvempaa so. kevyempää kuin myrskyn ulkopuolella). Näin ollen lisää kosteaa ilmaa imeytyy keskustaa kohti.
Pyörre on tärkeä siksi, että höyrystymistä (haihtumista, lämpöenergian sitoutumista) ehtii tapahtua riittävästi. Jos pyörre on laaja, keskustaan ei enää ehdi ulkopuolelta kosteaa ilmaa (joka saisi nosteen, matalapaineen aikaan), vaan ylemmistä ilmakerroksista laskeutuu kuivaa ilmaa keskustaan joten siellä vallitsee paikallinen korkeapaine ja selkeä sää.
Pyörremyrskyn hillitön pyöriminen aiheuttaa myös sen, ettei myrskyllä ole selkeitä rintamia, kuten normaalilla matalapaineella. Tuulet puhaltavat kohti myrskyn silmää; pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään, eteläisellä pallonpuoliskolla myötäpäivään. Tuulen nopeudet saavuttavat valtavia lukemia, tavallisesti 33-60 m/s. Merellä aallonkorkeus on 10–15 metriä ja koko meri vaahtoaa valkoisena. Näkyvyys on erittäin heikko, ja paksun pilvikaton vuoksi päivälläkin on hämärää.
Trooppisen pyörremyrskyn pääasiallinen energianlähde on valtameren pinnasta haihtuvan veden sisältämä lämpö, joka vapautuu veden tiivistyessä pilviksi ja lopulta sateeksi kun lämmin, kostea ilma kohoaa ja jäähtyy kylläisen vesihöyryn lämpötilaan ja paineeseen (ks. Mollierin käyrästö). Prosessia voidaan pitää eräänlaisena atmosfäärisenä Carnot'n lämpövoimakoneena, jossa vesihöyryn sisältämä tiivistymisentalpia muuttuu ilmamassan liike-energiaksi. Tämä tapahtumaketju seuraa Carnot'n kiertoprosessia. Ensinnä sisäänvirtaava ilma lähellä meren pintaa ottaa energiaa veden haihtumisesta latenttina lämpönä: haihtumisessa valtameri jäähtyy ja ilma lämpenee. Syntyy painegradientti, joka imee lämmintä ilmaa alhaalta ylös synnyttäen rajun konvektiovirtausen, jossa ilma virtaa suurella nopeudella merenpinnan tasolla kohti pyörremyrskyn keskustaa, ja myrskyn silmän seinämässä ylos kohti tropopaussia. Toisaalla lämmennyt ilma nousee ja jäähtyy adiabaattisesti myrskyn silmän seinämässä kuitenkin säilyttäen kaiken tiivistymisentalpiansa tiivistymisen yhteydessä. Kolmantena ilma virtaa ulos ja menettää lämpöä infrapunasäteilynä avaruuteen kylmän tropopaussin korkeudella. Lopulta ilma lauhtuu ja vajoaa alas myrskyn ulkoreunalla kohti meren pintaa pyörremyrskyn ulkoreunoilla. Ensimmäinen ja kolmas vaihe ovat lähes isotermisiä, kun taas toinen ja neljäs ovat lähes isentrooppisia. Tämä sisään-ylos-ulos-alas -kierto tunnetaan pyörremyrskyn sekundaarikiertona (primäärikierto on myrskyn pyörimisliike). Carnot'n prosessi määrittää myös ylärajan sille tuulen nopeudelle, jonka pyörremyrsky voi saavuttaa.